marraskuu / 2011
Creowave osallistui PMRExpo tapahtumaan Kölnissä
30. marraskuuta 2011
PMRExpo järjestettiin Kölnissä, Saksassa, 22.-24. marraskuuta jo 11. kerran. Yli 190 näytteilleasettajaa ja 2000 vierailijaa kokoontuivat tapahtumassa yhteen. Tämän vuoden heinäkuussa oli varattu jo enemmän näytteilleasettajapaikkoja kuin koskaan aiempina vuosina, tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja kasvu oli jälleen nähtävissä tänä vuonna.
- Yrityksemme on osallistunut PMRExpoon jo neljänä vuonna peräkkäin, kertoo Jyrki Koski, Creowaven toimitusjohtaja. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka tapahtuma on kasvanut ja kuinka PMR alaan fokusoituneita vierailijat ovat, Jyrki lisää. Tämä vuosi on ollut yrityksellemme todella kiireinen ja odotamme innolla seuraavaa vuotta!
PMRExpo järjestetään vuosittain ja se kerää yhteen korkeatasoisia toimijoita ja vierailijoita muun muassa poliisista, palokunnista, pelastusviranomaisista, julkisesta liikenteestä, logistiikasta, energia-alalta sekä kaupunkien hallinnosta. Tapahtuma keskittyy esittelemään alan tärkeimpien yritysten viimeisimmät tuotteet, tekniset innovaatiot ja ratkaisut. Tämän lisäksi loppukäyttäjät kertovat kongresseissa kokemuksistaan ja projektikehittelyistään.
Haluamme kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja meidän osastollamme vierailleita!

Creowave voitti kilpailutuksen 50 TETRA sisäpeitto-toistimesta
10. marraskuuta 2011
Suomen Erillisverkot -konserni toimii maailmanlaajuisesti ja konsernin pääkonttori löytyy Helsingistä. Perinteinen toiminta sisältää valtakunnallisen viranomaisverkko VIRVEn operoinnin sekä päätelaite- ja huoltotoiminnan. Vuoden 2011 alusta lähtien Erillisverkot on lisäksi omistanut ja operoinut merkittävää osaa Suomen teleliikennettä palvelevista teletuotantotiloista.
Syyskuussa 2011 Erillisverkot julkisti tarjouspyynnön 50 kappaleesta TETRA-laajakaistatoistimia sekä toistimen valvonta- ja hallintajärjestelmästä. Creowave lähti tarjouskilpailuun kaistaselektiivisellä sisäpeitto-toistimellaan ja lokakuussa sai lopulta tiedon tarjouskilpailun voittamisesta.
“Olemme luonnollisesti hyvin tyytyväisiä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Creowave on toimittanut toistimia VIRVE verkkoon. Suomen VIRVE verkko on vanhin maanlaajuinen TETRA verkko maailmassa. Se, että tuotteemme ja ratkaisumme valittiin jälleen osoittaa, että tuotteidemme laatu, suorituskyky ja toimitusvarmuus vastaavat asiakkaan kovia vaatimuksia”, kommentoi Jyrki Koski, Creowaven toimitusjohtaja.
“Tähän päivään mennessä Creowave on jo toimittanut ensimmäiset 10 toistinta ja tulee toimittamaan viimeiset 40 toistinta muutaman viikon sisällä. Sovittujen toimitusaikojen pitäminen on erittäin tärkeässä merkityksessä yritykselle. Olemme olleet menestyksekkäitä TETRA toistinten liiketoiminnassa ja tuotantokapasiteetin suunnittelu on ollut yksi suurimmista haasteista. Asiakkaan tilauksesta näiden 50 toistimen toimitukseen kesti alle 6 viikkoa. Tämä osoittaa, että olemme onnistuneet tuotantoprosessissa ja yrityksen suorituskyvyn parannuksessa”, jatkaa Jyrki Koski.
lokakuu / 2011
Radio Testing -verkkosivut uudistuneet
26. lokakuuta 2011
Radiotestaus -ala on kasvanut jatkuvasti ja uusia suodatinmalleja kehitetään nopealla tahdilla. Tuotevalikoiman kasvaessa nettisivujen käytettävyys tuli tiensä päähän ja uudet sivut onkin kehitelty helpommiksi käytettävyydeltään ja raikkaammaksi ulkonäöltään. Uusitulle sivustolle on myös varta vasten kehitelty Custom Filter-työkalu jonka avulla asiakas voi helposti määritellä, minkälaisen suodattimen tarvitsee, ja lähettää pyynnön suoraan myynnille.
Kaistanpäästö-, Kaistanesto-, Ylipäästö-, Diplex, Duplex ja Notch-suodattimista on nyt saatavilla uudet esitteet joissa on yleistietoa suodatintyypistä sekä valikoima tämän suodatintyypin suodattimia. Mikäli tarvittavaa mallia ei esitteestä löydy voi asiakas määritellä Custom Filter-työkalun avulla tarvitsemansa ominaisuudet erikseen jokaisen suodatinmallin mukaan.
-Olen erittäin tyytyväinen Custom Filter-työkaluun sillä nyt voimme entistä paremmin vastata asiakkaiden tarpeisiin. Radiotestaus -ala on kasvanut jatkuvasti, samoin kuin meidän tuotevalikoimamme. Siinä tilanteessa alati kasvavan tuotetarjonnan päivittäminen sivuille ei ollut enää tehokasta. Työkalun avulla voimme tarjota asiakkaalle heti oikeaa tuotetta, oli se sitten räätälöity tai jo meiltä löytyvä perusmalli, selventää Creowaven Tekninen johtaja Juha Heikkinen.
Creowave erittäin tyytyväinen European Microwave Week 2011 tapahtumaan
18. lokakuuta 2011
Creowave osallistui kolmannen kerran yrityksen historian aikana European Microwave Week -tapahtumaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin sateisessa mutta eläväisessä ja ystävällisessä Manchesterissä, Iso-Britanniassa. Creowave on erittäin tyytyväinen tapahtumaan sekä viikon aikana saatuihin uusiin kontakteihin.
Vaikka Creowaven valikoima testifilttereiden osalta on jo huomattavan laaja, uusia testifilttereitä tulee lisää joka kuukausi asiakkaiden tarpeiden mukaan. Testifiltteri-ala ei kuitenkaan ole ainoa minkä Creowave haluaa valloittaa Radio Testing -liiketoiminta-alueella. Tänä vuonna yritys on laajentanut osaamistaan useilla asiakkaille erikseen räätälöidyillä ratkaisuilla – monimutkaiset radio testing -moduulit, vahvistimet ja liittimet ovat vain muutamia näistä.
- Olen erittäin ylpeä saavutuksistamme. Olemme saavuttaneet huomattavia edistysaskelia viime vuosina ja korkean suorituskyvyn low-PIM diplexerit ovat hyvä esimerkki tästä kovasta työstä, kommentoi Creowaven toimitusjohtaja Jyrki Koski. Vuosien saatossa olemme tuplanneet T&K resurssit samoin kuin operatiivisen työntekijämäärän. Tämä on antanut meille mahdollisuuden kasvattaa tuotevalikoimaamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita.
Creowave haluaa kiittää kaikkia osastollamme vierailleita. Osastollamme vierailleiden asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut joka vuosi. Toivomme näkevämme teitä jälleen ensi vuonna Amsterdamissa!
Tämän vuoden European Microwave Week oli järjestyksessään 14:sta ja koostui kolmesta konferenssista: The European Microwave Conference, The European Microwave Integrated Circuits Conference ja The European Radar Conference. Ensi vuonna European Microwave Week järjestetään Amsterdamissa, ja Creowave on tämän vuoden tavoin tapahtumassa näytteille-asettajana.

elokuu / 2011
Creowave laajentaa
31. elokuuta 2011
Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Creowaven toimitiloissa Oulunsalossa.
Ennen kesälomia Creowave alkoi laajentaa tilojaan Pilot Parkissa Oulunsalon lentokentän vieressä. Nykyään tuotanto on muuttanut alakerrasta yläkertaan laajennettuun tilaan. Tilat olivat aiemmin toimistotiloja. Väliseiniä purkamalla saavutettiin uusi avoimempi ja käytännöllisempi tila. Nyt tuotanto tapahtuu pääosin samoissa, yhtenäisissä tiloissa, jotka ovat avarat ja valoisat sekä tarjoavat laajat näkymät Oulunsalon lentokentälle ja kaukana kimmeltävälle merelle.
Varatoimitusjohtaja Teemu Vähäkangas on erittäin tyytyväinen tapahtuviin muutoksiin. ”On hyvä merkki, että tilamme olivat liian pienet työntekijämäärään ja tuotantoon suhteutettuna” hän kommentoi.
Työntekijöille uusi toimisto on sekä positiivinen että tervetullut muutos. Uudet toimistotilat ovat nyt sopivat suhteessa yrityksen kasvaneeseen työntekijämäärään. Saatettuamme laajennuksen valmiiksi ovat kaikki tervetulleita tutustumaan tiloihimme Oulunsalossa!
kesäkuu / 2011
Valtavat onnittelut voittajalle!
7. kesäkuuta 2011
Creowave haluaa onnitella Alex Gilmouria Land Airwavelta Creowave Quiz -kilpailun voittamisesta TETRA World Congress 2011 -tapahtumassa Budapestissä. Creowaven myynijohtaja toimittaa henkilökohtaisesti kilpailun palkinnon, Apple iPadin, voittajalle Isoon-Britanniaan.
Kilpailuun osallistui paljon kävijöitä ja Creowave haluaa kiittää teitä kaikkia. Tapahtuma oli onnistunut ja toivomme näkevämme teidän myös ensi vuonna kun TETRA World Congress matkaa Dubaihin!

Onnea vielä kerran voittajalle!
