Creowaven toimitusjohtaja Jyrki Koski tapasi Paavo Väyrysen
9. syyskuuta 2009
Creowaven toimitusjohtaja Jyrki Koski tapasi syyskuun alussa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen. Tapaamisen järjestettiin Helsingissä.
Paavo Väyrynen järjesti aikaa tavatakseen ulkomaankauppaa harjoittavia yrityksiä. Creowaven toimitusjohtaja Jyrkin Kosken ohella, ministeri Paavo Väyrynen tapasi TETRAsimin toimitusjohtaja Elina Avelan, Menturan toimitusjohtaja Sami Honkaniemen sekä Maktub Consulting Oy:n toimitusjohtaja Simon Ruokon.
Yritykset, Creowave mukaan lukien, saivat mahdollisuuden esitellä liiketoimintaansa ministerille sekä keskustella ulkomaankaupasta. – Olemme kiitollisia tilaisuudesta esitellä liiketoimintaamme ja suomalaista erikoisosaamista Paavo Väyryselle. On hienoa, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri järjestää aikaa myös pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka työskentelevät yhä enemmän ja enemmän kansainvälisillä markkinoilla, toteaa Jyrki Koski, Creowaven toimitusjohtaja.
Paavo Väyrynen on kokenut poliitikko, joka on ollut mukana politiikassa jo 1970-luvulta lähtien ja toiminut ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä vuodesta 2007 lähtien.

