Ykkösenä oleminen on kaikki kaikessa
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Oulunsalossa, lentokentän vieressä, vain 10 kilometrin päässä Oulusta. Oulun kaupunki tunnetaan Suomen Piilaaksona satojen ICT-yritysten ja noin 10 000 alalla työskentelevän ICT-asiantuntijan ansiosta.
Ykkösenä oleminen on meille kaikki kaikessa. Toinen sija ei merkitse meille mitään. Ollaksemme kärjessä valitsemillamme liiketoiminta-alueilla, meillä täytyy olla parhaat mahdolliset resurssit talon sisällä, sekä erinomainen kyky solmia verkostoja muiden markkinoilla olevien toimijoiden kanssa. Tällä tavoin saavutamme asiakkaamme tehokkaasti.
Työntekijämme ovat kokeneita RF-asiantuntijoita, jotka kehittävät täydellisiä ratkaisuja loppuasiakkaan käyttöön. Me arvostamme työntekijöidemme tietotaitoa ja tuemme taitojen jatkuvaa kehittämistä. Teemme läheistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, jotka takaavat tuoreimman tietotaidon niin teknisessä kuin liikealan kehityksessä. Yksi merkittävä sidosryhmämme on Oulun Yliopisto.
Vaikka yrityksemme insinöörien määrä on suhteellisen korkea, olemme erittäin bisnessuuntautuneita. Toiminnallisesti pääpainomme on radiotaajuus-laitesuunnittelussa sekä innovaatioiden tuotteistamisessa. Kuuntelemme aina tarkoin asiakkaamme tarpeita ja rohkenemmekin sanoa, että osaamme toimittaa asiakkaillemme juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Yhteistyökumppaniemme kanssa pystymme nopeasti viemään ratkaisumme markkinoille maailmanlaajuisen jälleenmyyjäverkostomme kautta.
Luota meihin langattomassa tiedonsiirrossa. Me takaamme, että olet hyvissä käsissä.
